Koulutus Elämään -säätiö

Ruotsin lippu på svenska

Tuki tulevaisuuteen

bg_header_2

Ajankohtaista

20.11.2012 YK:n lapsen oikeuksien päivä 20.11.

Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä YK:n lapsen oikeuksien päivää. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sen sisältö voidaan tiivistää kolmeen eri teemaan; lapsella on oikeus

1. erityiseen suojeluun ja hoivaan (protection),
2. riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision) sekä
3. osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon (participation).

Sopimukseen liittyy neljä yleistä periaatetta:

1. Kaikki lapset ovat tasa-arvoisia.
2. Lapsen etu on ensisijainen kaikessa päätöksenteossa.
3. Lapsella on oikeus hyvään elämään.
4. Lapsen näkemykset on otettava huomioon.

Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu YK:n ihmisoikeussopimus. Suomessa se astui voimaan vuonna 1991.

Koulutus Elämään -säätiön toiminnan taustalla vaikuttaa YK:n lapsen oikeuksien sopimus, erityisesti sen 24. artikla, jonka mukaan lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta. Säätiö toteuttaa lasten ja nuorten parissa laaja-alaista ja uraa uurtavaa terveyskasvatusohjelmaa, jonka keskeiset osa-alueet ovat terveelliset elämäntavat ja varhaiseen puuttumiseen pohjautuva ehkäisevä päihdetyö. Toiminnan tavoitteena on edistää suomalaisten lasten terveitä elämäntapoja sekä ymmärrystä oman kehon toiminnasta ja sen ainutlaatuisuudesta.

Lisätietoa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta: www.unicef.fi/mika-on-lapsen-oikeuksien-sopimus